keskiviikko 9. marraskuuta 2016

"Tähän askarteluun on tosi kiva ottaa lapset mukaan.."

Ja katinkontit!!!!
Soodataikina, suoraan helvetistä.

Kaksi desiä ruokasoodaa ja desi maissitärkkelystä keiteltiin kasaan, annettiin jäähtyä ja eikun askartelemaan koristeita.
Tooosi kivaa vaikka lasten kanssa, luki jossain, EHKÄ jos lapsi on tyyliin 26 vuotias.
Itse ymmärsin _luojan kiitos_ kokeilla ensin yksin ilman pikkuapuria.

Alkuun taikina oli liian kosteaa ja jäi jokapaikkaan kiinni, vaikka valelin pöytää ja kaulinta soodalla.. Jossainkohden sekin loppui ja yritin maizenalla jatkaa, mutta se paakkuntui..

Vaniljasokerin ystävällisellä avustuksella sain muutaman kauniin aikaiseksi, kunnes taikina alkoi olla liian kuivaa ja murenevaa, jolloin loppu lensi jo roskikseen..
Eli summa summarum:Been there, done that!

Meidän yhteiselo oli lyhyt ja riitaisa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Joulu alkaa virkkaantua..

"Joka paikassa" kiertää nyt ohje virkattuihin ja kovetettuihin valopalloihin,niitä täytyi siis kokeilla..

Nopsia tehdä, pikkukakkosen aikana virkkailee palloon molemmat puoliskot.😂

Omani tein kartano-langasta, käyttämälläni ohjeella olisi tullut aivan liian isoja tuosta langasta, joten kolme viimeistä kerrosta jätin suosiolla pois.

Sisään puhalsin vesi-ilmapallon, joka väänsi pallot vähän soikioiksi..Seuraaviin eri ohje, taikka isompi ilmapallo sisään.
Kovetin vesi-erikeepperi seoksella.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kaappi jota en tiennyt tarvitsevani

Näin paikallisella facekirppiksellä annetaan-ilmoituksen jo vähän aloitetusta vitriiniprojektista.

Tajusin heti sen nähdessäni, että se tulee meille!! Sieluni silmin näin heti mihin sen laitan ja mitä sinne tulee!

Pohjatyöt olivat sen verran hyvin oikeastaan tehty, että muutamasta paikasta vaan hioskelin parina iltapäivänä. Kaappiin sai jäädäkkin elämän jälkeä..
Helmi-kalustemaalia kaksi kerrosta ja timanttivetimet. Rakastuin😍

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Silkkaa hulluutta

Mandala madness, en muista mistä tämä ruudulle pomppasi, mutta heti päätin että tämä ON tehtävä!! Alunperin ollut 18 viikon haaste, jossa ohjeet on julkaistu viikko kerrallaan..
Virkkaustaidot ei niin häävit ole, mutta ohje on suomeksikin ja melko hyväkin vielä.

Kumppareiden uusi elämä

Pieneksi jääneet  kumpparit, ihan ylisöpöt.

Maalia, servettiä ja decoupe-lakkaa.
Täydelliset😍

maanantai 15. elokuuta 2016

Meditaatiomaja siitä sittenkin tuli..

Etsiskelin jo viimekesänä mökin terassille sopivaa huvimajanraatoa, johon saisin villiviiniä ja rypäleeni kasvamaan ja tekemään näkösuojaa..
Nyt sellainen sattui sopuhintaan tänäkesänä tulevan vastaan, kun olin jo liki unohtanut koko projektin.
Harmikseen katos oli kuitenkin inasen liian iso ja ehti uudelleenpurettuna jokusen päivän tallin edessä kököttääkkin kunnes kuningasidea tuli!!
Viimekesäinen keskeneräinen leikkimökkiprojekti sai väistyä äidin vihermajan tieltä..
Siinä se nyt on, ja toivottavasti ainakin rehevöityy nyt vain vuosi vuodelta..
Täytyisikin käydä napsaisemassa nyt loppukesän kuva miten on jo muuttunut..

torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesämimmin hepeneet

Pimu kasvaa niin hurjaa vauhtia, että mekkoset alkoivat kaikki olla vähän liian lyhyitä.

Viime syksystä asti marinoituivat nuo kankaidenyöstä ostamani palat, Lissua ja iki-ihanaa Linneaa💗
Kaava sk, metsolan liivimekko.

Pääsin myös vihdoin ompsuamaan pikkupikku pikkareitakin jämäpaloista, aika koukuttavaa hommaa ja niiin söpöjä. Näihin piirtelin kaavan hyviksi todetuista henkkamaukan pikkareista, lahjetta pidensin vain ihan himpun.